54830.jpg

Nyt joku korkeampi voima ei selvästikään halua, että kirjoitan. Olen jo kaksi kertaa kirjoittanut pitkät pätkät ja kaksi kertaa painanut vahingossa deleteä, kun on pitänyt painaa nuolta takaisinpäin, joka on tossa deleten vieressä... Hiivatin hiivatti! Olen yrittänyt kirjoittaa epäaiheesta eli unestani, mutta kun kerran joku ei halua, niin jätän yrittämästä ja ehkä palaan aiheeseen joskus toiste.

Kirjoitellaanpa sitten niistä lumipaakuista Pinnin tassuissa ja kainaloissa ja kuinka päätin puhdistaa Pinnin korvat. Kirjoitetaan sitten vielä siitä, kuinka onkaan taas kaunis ja keväinen keli ja miten tämmöiset päivät pitäisi viettää kokonaan ulkona. Niin, no olin siis Pinnin kanssa ulkona! Ja aurinko paistoi! Vielä oikein lämmitti! Ihan hiki tuli. Joo ja kaunista oli, hemmetti. Sitten Pinnille tuli megalumipaakut tassuihin ja kainaloihin ja yritin sulattaa ja repiä niitä pois, mutta ne oli tiukassa. Sain nenänpäähäni muutaman pisaman. Sitten kotona yritin putsata Pinnin korvia, mutta Pinni esitti marttyyriä ja piti korviaan tiukasti päätäpitkin liimattuina. Se oli sitten vähän hankalaa. Nyt Pinni nukkuu Leevin kanssa sänkyni alla ja mäkin meen jonnekin, ihan minne vaan pois tästä kirjoittamasta ennenkuin taas vahingossa deletoin tän. Vaikka ehkä sillä ei enää tässä vaiheessa olisi niin väliä.

Aijuu, ulkona on muuten sitten tosi kaunis ja keväinen keli ja tömmöiset päivät pitäisi viettää kokonaan ulkona.