46096.jpg

Edesmenneelle sohvalleni ja ajoille, jolloin kaikki oli vielä hyvin... (Ei vieläkään kameraa.)

Jaahas...Työputkiviikko ohi ja huomenna alkaa taas toinen... :/ Viikonloppuna löysin itsestäni sikäli ylimääräistä energiaa, että aamuisin ehdin sekä la että su kävellä Pinnin kanssa noin tunnin lenkit ennen töihin lähtöä. Illat olikin oudon nuutuneita. Kotiuduttua raahustin ehkä puolisen tuntia metsässä ja sitten kopsahtelin jo seittämän aikoihin nukkumaan. Että nukuttu on, eikä tunnu missään. Tosin viimeyönä en sitten saanut unta ja nytkin hereillä ihan epäinhimilliseen aikaan viikon ainoana vapaapäivänä.

Leevi-Lurjus on tehnyt taas uuden iskun! Nyt se on keksinyt tehdä asiansa häkissä vessalaatikon viereen jäävälle kapealle matottomalle suikaleelle. Vessalaatikkoa käyttää myös edelleen, joten sen siirtäminen tuskin auttaisi mitään, koska tekisi sitten sinne toiselle puolelle. Sitten se on ruvennut aamuisin raivoamaan jos en päästä sitä heti samalla sekunnilla herättyäni ulos häkistään. Herättyäni se vielä nukkuu mökkinsä päällä, mutta huomatessaan, että olen herännyt se ryntää luukulle ja alkaa rymisyttämään sitä ja kaivamaan vimmatusti. Huvittavaa tässä on, että se vielä jatkaa riehumistaan hetken kun olen jo avannut luukun. Sitten siinä puhelen Leeville, että "Leevi haloo, voit tulla sieltä jo ulos..." Sitten Leevi tuijottaa hetken hölmistyneenä ja pomppaa ulos. Semmonen pöppis..

Pehmo-ja kumilelut ovat tipahdelleet taas tasaiseen tahtiin päälleni ollessani iltaisin jo peiton alla. Eli Pinnillä on ylimääräistä energiaa! Hirveän huono omatunto, kun ei ole aikaa näille lapsukaisille tarpeeksi. Onneksi ensiviikolla tilanne helpottaa ja alkaa naksutinkurssi! :) Leevinkin kanssa pitää alkaa taas puuhastella enemmän. Se varmaan jo luulee, että olen joku satunnainen vierailija sen ja Pinnin kodissa. :/

Ainiin. Olen ostanut Pinnille semmoisen kapulan. Kuten aikaisemmin muistaakseni jo mainitsin, niin Pinnillä on nykyään tapana ottaa aina joku keppi tai tikku suuhunsa jos semmoinen osuu tielle kun lenkkeilijä ja pyöräilijä tulee vastaan. Nyt sitten olen ottanut sen kapulan mukaan lenkeille ja annan sen Pinnille kun l/p tulee vastaan ja Pinni on kantanut sitä ohitustilanteissa. Otan sen sitten pian pois ohituksen jälkeen. Se on tuntunut ihan kätevältä ja voin pitää Pinniä pitemmässäkin hihnassa hiukan huolettomammin.

Eipä muuta. Tänään vapaapäivänä on ohjelmassa imurointia, pyykinpesua, tiskausta, Leevin häkin siivousta ja pitkiä lenkkejä Pinnin kanssa. Ihme että aurinko ainakin toistaiseksi vielä vaan paistaa. Normaalistihan vapaapäivänä aina sataa. No ehtiihän sitä...

Myöhemmin: Leevi yrittää tosissaan tehdä mut hulluks. Imuroin ja Leevi pyöri jatkuvasti tiellä ja sitten se livahti makuuhuoneeseen, jonne en sitä enää nykyään päästä. Pian kuului kauheaa kolinaa ja menin kattomaan mitä siellä tapahtuu. Leevi oli kiskaissut listan irti seinästä ja kaivoi lattiaa sen ja seinän välissä vimmatusti. Argh! Tämä tapahtui tietenkin vielä sängyn alla. Huusin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla Leeville ja se säikähti hieman. Mutta hetken päästä oli taas menossa jatkamaan remonttipuuhiaan. Karjuin sille uudestaan, mutta tällä kertaa ei ollut kuulevinaankaan. Sitten ryömin sängyn alle tuuppimaan sitä. Lopulta se oli tulossa sieltä pois kun huhuilin sitä ovelta. Oli jo lähes ovella kun kehuin sitä hyväksi pojaksi, niin eiköhän Leevi juuri silloin pysähtynyt, mietiskeli hetken ja käännähti takaisin sängyn alle. Puuh... No onneksi Leeviä alkoi sitten iltapäivänokostuttamaan ja se kellahti kyljelleen. Hieman myöhemmin tuli pois niin, että sain makuuhuoneen oven taas kiinni. Kunnon murkkuikäinen tenava! Sanoinko joskus, että olisi leikkauksen jälkeen rauhoittunut muka hieman liikaakin? No, perun puheeni!

Vielä myöhemmin eli 20.40: No se aurinko paistoi sitten ihan koko päivän! Ihme! Mutta Vapuksi luvattiin sadetta. No ihan sama. Sehän lähes kuuluu asiaan.

Kapula toimi ihmeen hyvin tänään Pinnillä! :) Tuttu koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja jäätiin juttelemaan. Lenkkeilijä lähestyi yllättäen. Pinni heittäytyi maahan. Annoin sille kapulan. Pinni piti sitä suussa ja makasi maassa ja lenkkeilijä ohitti meidät noin metrin päästä tai lähempääkin, eikä Pinni tehnyt muuta kuin tuijotti sitä kapula suussa! :) Normaalisti vastaavissa tilanteissa, kun ollaan paikoillaan ja lenkkeilijä menee ohi, se vähintään tempoilee ja usein myös haukahtelee, mutta nyt ei mitään semmoista. Vain tuijotusta ja kapulan pitämistä tiukasti suussa. :)

Leevi on taas ylivilkas. Oikeen touho. Kumpikin touhottaa jotain. Vissiin pakko itsekin alkaa touhoilemaan jotain höppänien kanssa. Eihän tästä muuten tule mitään.. Vaihdoin muuten Leevin häkin järjestystä ihan totaalisesti. Mökki ja vessalaatikko ovat vaihtaneet paikkaa. Pistän tänne kuvankin kun saan taas kameran käyttööni. Pakko toivoa kyllä moista ylimodernia digikameraa ensi joululahjaksi... Aika näppärä noin muuten... :)