Leevi esittelee takakäpäliään ja samalla todistaa jälleen olevansa sylikani:

       131183.jpg

       131186.jpg

Pahoittelen tökeröitä kuvakulmia; olin juuri tullut töistä, kämppä oli kuin sauna ja olin heittänyt paidan pois. Sitten päätin lopultakin leikata ne Leevin kynnet ja keksin räppästä Leevistä pari kuvaa, mutta itseäni en toki paidatta halua esitellä. :) Leevi ei tossa näytä niin kovin rennolta enää, kun piti alkaa kurkottelemaan kameraa ja räpsiä eri kuvakulmista, mutta onneksi malttoi olla vielä hetken paikoillaan. Noista Leevin läpysköistä on todella vaikea löytää niitä kynsiä, vaikka pitkät olisivatkin ja saada leikatuksi niin ettei lähtisi useampi karva samalla.

Kaikki menee kivasti. Juttelin Pinnin kanssa tänään puhelimessa ja se kertoi uineensa joka päivä kovasti, myös tänään ja Palle-Kaisa on kuulemma kovasti riehaantunut taas leikkimään Pinnin kanssa. Joten kuten Sara kommentissaan totesi (kiitos!), että mikäs sillä siellä maalla ollessa. :) Vähän oli Pinnillä ikävä puhelimessa, mutta onneksi se pian taas unohtaa, kun tulee paljon muuta ajateltavaa. Omasta ikävästä en viitsi edes kirjoitella sen enempää.

Leevi ei ole ainakaan vielä osoittanut minkäänmoisia masennuksen merkkejä. Tosin se tulee aina aamulla ulko-ovelle, kun lähden töihin. Ei selvästikään haluaisi jäädä yksin. Muuten se riehuu täällä aamuin illoin. :) 

Olenkin tainnut unohtaa kertoa Pinnin tempauksesta ennen maalle lähtöä. No yhtenä iltana olin tässä koneella ja yhtäkkiä vilkasin, että mitäs se Pinni oikein puuhakaan, niin yllätin sen vyötäröä myöten Leevin häkistä syömästä Leevin papanoita ja ruokia!!! Olen oikeasti luullut ettei Pinni ole mahtunut puolittain tohon häkkiin enää pariin vuoteen. No näemmä olen ollut väärässä. Ties miten monta kertaa ollut siellä mussuttamassa kun olen jättänyt ne kaksin kotiin. Kaikenlaista...

Oma olotila on jälleen loistokas! Alunperin piti Hurinan kanssa tänään treffata täällä mun luona, mutta perjantaina kuolemanväsyneenä ehdotin, että jos nähtäisiin vähän paremmalla ajalla. Hurina oli onneksi niin ymmärtäväinen ja sanoi, että eipä ongelmia eikä hätiä! No tänään olen yllättäen ollut todella pirteä ja tohkeissani, että siinä mielessä olisi ollutkin kiva tavata tänään, mutta toisaalta kämppä on aika pommin jäljiltä ja lisäksi rahatkin ihan lopussa taas kuun loppuun asti eli ei olisi rahaa ostella viiniä ja salaattiaineksia bravuurisalaattiini jota en olisi ehtinyt kuitenkaan edes tehdä tässä töitä paiskiessani. Niin ja lisäksi Hurina odottaa innolla myös Pinnin tapaamista ja Pinnihän on siellä maalla. Eli menee treffit elokuun puolelle. Toisaalta tarvitsen myös ihan hirveästi omaa aikaa, kun lähes kaikki aika menee töissä sosialisoidessa. Sitten on mukavampi nähdä enemmän ihmisiä, kun ei tarvi olla näin paljoa töissä.

Tänään on ollut ihmeen oivaltava ja idearikas päivä. Olen keksinyt loistavan SUUNNITELMAN, jonka ehdottomasti aion toteuttaa ja se on toteutettavissa. En valitettavasti voi paljastaa sitä vielä täällä. :)