168379.jpg

Niin siis, Pinni tuli jälleen landettumasta eilen ja on vaikuttanut ihan suht tyytyväiseltä näihin kotioloihinkin. Meininki on samaa vanhaa, kuten kuvasta näkyy.

Mieltäni on tänään ilahduttanut suunnattomasti se, että edistystä Pinnin pyöränpaimennusvimmassa on taas tapahtunut. Nimittäin tuossa äsken oltiin Pinnin kanssa ulkona ja vastaan tuli Pinnin hyvä koirakamu ja samanaikaisesti kaksi pyörää, niin vaikka Pinni hiukan hiippaili paimennusasennossa niin se kuitenkin päätti iloisesti moikata kaveria ja ignoorata pyörät! Tämä on jo suuri edistysaskel! Pari vuotta sitten se olisi saattanut näykkästä tätä koirakamua sijaistoimintaa hakiessaan tai jalkaani yms. mitä nyt eteen sattuu, kun pyörä meni ohi. Eli parempaan päin mennään jatkuvasti. :)

Leevi päätti taas leikkiä piilosta, kun tulin töistä. Ei näkynyt missään, eikä kuulunut, lopulta Pinni paljasti sen vilkaisemalla merkitsevästi keittiön lattialla olevaan pahvimökkiin. Siellähän se Leevi väijyi. Leeviltä loppui muuten pellettien puputus tykkänään. Kun omasta dieetistä ei tunnu tulevan mitään niin pistetään sitten Leevi dieetille. Tosin sekin on ollut vähän hakusessa, kun Leevi on vaan niin liikuttava odottaessaan sapuskaa. Aamullakin se juoksi touhottaen jaloissani kun kävelin sen häkkiä kohti, pomppasi heti sinne ja alkoi malttamattomana odottaa ruokaansa. Lisäsin sille sitten ainoastaan heinää ja se onneksi alkoi ahneena puputtamaan niitä eikä nirsoillut.

Siinä kaikki tältä erää, lisäsin muuten tämän tuohon eiliseen postaukseen ja tässä nyt vielä kertauksen vuoksi, kun aamulla meinasi kahvit tulla nenästä kun tuolle sivulle eksyin. Löytyy myös tuolta linkeistä. On ne kanit semmosia vekkuleita. :)

On muuten noi kategoriat vähän riistäytynyt käsistä. Teen asialle joskus jotain, ehkä. Tack och Adjö.