Näin se taas menee, kun alkaa syksy ja arjen kiireet niin löytääkin kummasti aikaa ja intoa kirjoitella tänne. No tänään vapaapäivänä pistin heti herättyäni pyykkikoneen hurisemaan ja ilmoittauduin Excel-peruskurssille. Voisi enempää kiinnostaa, mutta pakko. Sitten toiveikkaana menin keittöön, että josko Leevi olisi tänä aamuna päättänyt yllättää ja keittää kahvit, mutta turha toivo, heinää vaan mussutti niinkuin ei elämässä mitään muuta olisi. Ymmärrä sitten mikä tässäkin on mennyt vikaan, kun aina pitää kaikki tehdä ite. Pinnillekin sanonut, että voisi imuroida joskus kun olen töissä, mutta ei. Ei ne kuuntele. Joopajoo ja itseäänkin pitää typerillä jutuillaan huvittaa kun ei tuo Leevi ainakaan mikään varsinainen sanaseppo ole. Ei puhu eikä kuuntele.

Aamupäivällä oltiin Pinnin kanssa ihanan rennolla lenkillä ja kohta voitaisiin lähtä uudestaan ulkoilemaan ennenkuin iltapäiväväsymys iskee. Yrittänyt pohdiskella aihetta kandin työhön. Vaikeaa. Aina kaikki uusi kiinnostaisi eniten, mutta eihän tässä voi koko elämää rönsyillä asioista toiseen. Pitäisi löytää joku erikoistumiskohde. Melkein tuossa joku idean poikanen kyti, mutta sitten huomasin ettei se liity kyllä omaan alaan mitenkään. No, onhan tässä vielä aikaa pohdiskella. Näissä jutuissa kyllä metsäpoluilla samoilu ihan parasta, kun pääsee nuo ajatuksetkin siellä vauhtiin.

                182868.jpg

Elämä on pitkospuilla tasapainoilua tietää Masmo.