Perhepotretti:
         420273.jpg
      
Vasemmalta: Poxy, Piina ja Finni. :D Fiina on siis Pinnin äiti, jonka luonteesta Pinni on perinyt paljon ja Foxy on Pinnin sisko. Tänään tosiaan treffattiin pitkästä aikaa ja hauvat olivat heti onnensa kukkuloilla. Fiina ryntänsi heti huolestuneena tarkastamaan Pinnin, niinkuin Pinni olisi ollut kauan kadoksissa ollut tytär. (No niinhän se vähän onkin.)  Kyllä ne perheensä tuntee, vaikka ei aikoihin olisi nähneetkään.
Pinnin kanssa tehtiin ensimmäinen aamulenkki jo puoli kuudelta, kun pyörin täysin unettomana ja päätin sitten lähteä ulkoilemaan. Ulkoilun kannalta onkin mennyt pitkästä aikaa oikein mukavasti ja se auttaa paljon, että ei ole enää niin pirun kylmä.


Eipä meillä kummosempia, loppuun lähikuva Leevistä:
               420307.jpg