371669.jpg
Eilen oli kanin omistuksesta taas riemu kaukana. Siivosin Leevin häkkiä. Olin ottanut vessan pois ja raivasin häkin pohjalta likaisia heiniä ja papanoita lapion kanssa. Juu, ei mitenkään hankala homma, mutta kun edessä pörräilee kokoajan yksi sekopää kani niin, että sitä pitää pyydellä jatkuvasti siirtymään ja tuuppia hieman tieltä. Siis kun sen ei ole mikään pakko siellä häkissään häärätä silloin kun sitä siivotaan. Tämmöinen on sinänsä vielä somaa ja hauskaa, mutta hauskuus loppuu siihen, kun Leevi yhtäkkiä nosti pahaenteisesti takapuoltaan keskellä häkkiä ja teki siihen ison lätäkön. Tässä vaiheessa en enää jaksanut olla yhtään huvittunut vaan nappasin Leevin pois tieltä ja vein koko häkin pesuun. Kun on vielä kärsinyt unettomuudesta niin kaikki pienet vastoinkäymiset kasvaa satakertaisiksi. Sitten piti tietysti imuroida ensin Leevin häkin alta ja takaa, ja what the hell, imuroidaan samantien raivoenergialla koko kämppä. (Olin imuroinut viimeksi maanantaina.) Pinnikin onnistui kompuroimaan imurin letkussa ja tuli vähän tiuskaistua sille, että ei nyt senkin tarttis heittäytyä hankalaksi. Ei ole aina helppoa ei. Tämmöisissä tilanteissa tulee usein mietittyä veljen perhettä ja kaikkia muitakin "lapsellisia" ihmisiä. Itsekin joskus miettynyt, että aivan hyvin voisin joskus vaikka adoptoida itselleni pari lasta ja kasvattaa ne ihan yksinäni. No problem. Näinköhän.. Unettomuus+stressi+muutenkin suht lyhyt pinna+uhmaikäiset lapset=painajainen. Kun tuo yhdistelmä ja lapsien tilalla vain kaksi hössäävää eläintä on välillä jo niin raskasta.

No joo, semmoista tämä elämä välillä vaan on. Kasvattavaa... Käytiimpä tuolla muuten mielenkiintoista debattia, pisti meikänkin murisemaan painavan sanansa. Jännää miten ihmiset ymmärtävät asiat niin omalla tavallaan. Itsekin olen kyllä tietyissä asioissa mestari vetämään päässäni ihan omat älyttömät johtopäätökseni ja helposti alan riehumaan/mököttämään, ennenkuin olen asiaa kunnolla edes miettinyt, saatikka kysynyt asian oikeaa laitaa. Jep, ei ole aina helppoa yrittää olla aikuinen. Mutta ei asiasta enempää täällä.

Tänään on taas paremmin nukuttu yö takana, elämä hymyilee ja Pinni ja Leevi ovat maailman ihanimpia pikku hömppiä mitä tiedän. :)