Aah kevättä. :) Harmi vaan, että kaikki pahuksen opiskeludeadlinet ja stressit aina kiristyvät kevättä kohden. Hurjan hienoa istuskella sitten sisällä kirjoittelemassa muiden kirmaillessa ulkona auringosta nauttien. No, onneksi on Pinni, joten pakko mennä ulos ja voi hyvällä omatunnolla oleskella siellä vähän pitempäänkin, kun täytyyhän sitä nyt koiran kanssa ulkoilla paljon, ihan oikeasti. Se ei ole mikään huono tekosyy. Toisin kuin se, että on aivan pakottava tarve kirjoitella nyt tänne.
Pinni saa taas kirmailla vapaana entiseen malliin, kun on tuo pahin arpi jo umpeutunut. Lauantaina istuskeltiin kallioilla ja Pinni pääsi ensimmäistä kertaa vapaaksi onnettomuutensa jälkeen ja voi hurja sitä menoa! Pinni veti semmoiset riemuhepulit, että pelkäsin sen kohta taittavan koipensa siellä suht jyrkillä kallioilla viilettäessään. Tänään piiiitkästä aikaa kouluttelinkin Pinniä, ns. kauko-ohjausta. Pinni osasi hyvin, vaikka välillä yrittikin hiippailla perässäni, kun sen piti odottaa paikallaan. Oma moka, kun piti heti lähteä niin kauaksi köpöttömään. Noh, mutta Pinnin silmistä loisti taas se vanha kunnon riemu ja elämänilo, että sydämeni iloitsi. Toista oli onnettomuuden jälkeen, kun Pinni tuijotteli lasittunein katsein tyhjyyteen, koppa päässään kerrassaan surkeana.
Leevillä on ollut viimeajat taas kunnon tupsunpöllytysviikot. Voi tajuton sitä karvan määrää! Oikeasti pitäisi imuroida joka päivä ja samoin harjata sitä päivittäin, mutta ei ihan jaksa, kun on niin paljon muutakin. Leevi voi sangen hyvin ja reippaasti. Ananasmehua lutkuttaa mielellään usein nyt karvanlähtöaikaan ja muutenkin ihan kaikki tuntuu maistuvan sille erinomaisesti. Ahneus tuntuu olevan vaan kasvussa. Eläinkaupassa kuulin luppakorvakanista, joka menee ihan sekaisin aina kun joku alkaa paistamaan kalapuikkoja! =D Ja jos sattuu saamaan sellaisen käpäliinsä, niin ryntää sohvan alle sitä syömään. Jotenkin en enää ihmettelisi ton Leevin koiranruokaihastuksen jälkeen, jos sekin joku päivä tohkeilisi kun tuntisi paistuvien kalapuikkojen tuoksun pikku nenässään.
Jotain ikävääkin on tässä taas kerennyt käymään; veljen perheen Nasu-hauva kuoli tuossa viimeviikolla. :( Sillä oli jotain kasvaimia ja maksaongelmia, eikä olisi herännyt nukutuksesta, joten se piti lopettaa, koska vaivat olivat jo niin tuskaiset. Nasu oli sentään jo 11-vuotias, mutta todella yllättävää ja kurjaa silti. Näinkin sen hieman yli viikko sitten ja silloin se oli ihan terveen oloinen. Nasu on täälläkin muutamissa kuvissa kerinnyt esiintymään. Tämmöiset tulee aina jotenkin niin yllättäen ja toisaalta vaikka kuinka valmistelisi itseään menetykseen niin ei se silti ole sen helpompaa. Vaikea käsittää, että Nasu on kuollut. Varmasti ensi kerralla, kun näen veljen perhettä, odotan näkeväni myös Nasun. Ainahan se on kuulunut siihen laumaan. Vaikea tajuta. Omituista.
Kommentit