Noniin. Arkea tätä jälleen. Opinnot alkaa onneksi vasta syyskuussa, mutta hieman töitä ja järkkäilyjä opintojen suhteen on aloiteltava jo tekemään. Palle tuli hoitoon Pinnille seuraa pitämään, kun vanhemmat lähtivät humputtelemaan ympäri Turun saaristoa ja Ahvenanmaata. Vanhemmat sanoivat, että Palle alkaa käydä vanhaksi, kun ei enää oikein jaksa kuulemma kävellä. Puppupuhetta sanon minä. Hyvin se vain jaksoi leikkiä metsäkaurista, kun tuolla kallioilla äsken ulkoiltiin eikä olisi kotiin tullut sitten millään. Tässä kuvassa otetaan kuitenkin rauhallisesti (huonolaatuinen kuva), kun ei viitsinyt ulos ottaa kameraa mukaan, kun olisi vain johonkin jorpakkoon lentänyt näitten kahden kanssa säätäessä, eikä laukkuakaan jaksanut sen takia mukaan raahailla. Palle mukavasti hyväntuoksuisten lenkkarieni välissä :):
       846730.jpg
Pinni oli tietysti vallannut sohvan:
       846796.jpg
Leevi päätti vaan venytellä, kun siitäkin piti tietysti tasapuolisuuden nimissä nappasta kuva:
       846732.jpg
En sitten saanut sitä edes kunnolla mahtumaan kuvaan.

Eipä meille ihmeempiä. Leevin kanssa menee tasasesti hermot, kun se vaan mussuttaa mitä eteen sattuu. Eipä enää tarvi huolehtia, että se söisi tapettia, kun sitä ei enää ole noin polven korkeudelta alaspäin. Kohta ei ole varmaan seiniäkään. Eikä kumisaappaita. Kumpparithan ovat yksi Leevin lempiherkuista.

Yhtenä päivänä lähdin kotoota eläinkauppaan ensin raivottuani Leeville, kun se oli taas mussuttanut seiniä. Sitten eläinkaupassa bongasin heti uuden leevimäisen luppiksen ja ihastelin sitä siellä, että voiii, miten söpö ja ihana! Tahtoo! Heh, no onhan se Leevikin enimmäkseen söpö ja ihana. :) Tässä vielä maalta muutama kuva:
         820490.jpg
Perusteellista pesua.
          846768.jpg
Välillä lepäillään..
      846772.jpg
Ja sitten taas mennään.
         846773.jpg
Ihmettelyä.
         846776.jpg
Sitten häkkiin rauhoittumaan. Pinni änkesi mukaan kuvaan esittelemään viisastunutta katsettaan.
     
846782.jpg