938666.jpg
Leevi takaa.
         938670.jpg
Ja Leevi edestä. Vähän kerkesi Lelle hermostua tuohon kuvailuuni ja hyppäsikin heti tämän kuvan jälkeen korokkeeltaan pois ja juoksi sohvan alle.

Eipä taas ihmosempia ole sattunut sitten viimosen. Pinniä kutsuttiin ulkona lapsellisen näköiseksi ja ihmeteltiin, kun totesin sen olevan jo neljä vuotias. "Aijaa, sehän on sitten ihan aikuinen, vaikka on noin lapsellisen näköinen." :)

Minä olen nauranut makeasti kun tuossa vähän aikaa sitten luin jostain ilmaisapteekkilehdestä koirien laihdutuslääkkeistä (tukee koiria painonhallinnassa), ja lisäksi sain sähköpostiin kutsun kuuntelemaan laihdutusluentoa, eläinlääkäriin. :) Ihmettelin, että mikä ihme siinä on niin vaikeaa pitää lemmikki hoikkana? Nauru kuitenkin hyytyi, kun ensin myhäiltyäni Pinnin hoikkuutta siirsin katseeni Leeviin. Myönnän, on tullut vähän hemmoteltua Leeviä. Minkäs teet kun on tuollainen kerjäämisen mestari. Koiran kanssa on eri juttu. Haluaa, että koiralla on hyvät tavat, se ei kerjää jne. Ja lisäksi Pinnin lonkkavaivat vaativat hoikkana pysymistä. Mutta tuommoinen hömppä Leevi sitten. Sen kerjääminen on lähinnä hupaisaa katseltavaa. Eli eli, ei ole täysin huuhaa-hömppää tuollaiset lemmikkien laihdutusluennot. Olisi vissiin pitänyt osallistua. Toki tiedän, että lemmikeillä lihavuus vaikuttaa ihan samoin kuin ihmisillä. Varsinkin kanin muutoinkin suht lyhyestä elämästä ylipainosta johtuvat ongelmat voivat lohkaista aimoannoksen. Onneksi Leevi on vielä ainakin kovin liikkuvainen ja touhukas. Mutta pitää nyt ihan toden teolla tarkkailla Leevin ruoka-annosten ja muiden herkkujen tuputtamisen määrää. Pitäisikö hankkia joku ruokavaaka, että voisi oikein punnita? Vaikea tietää mikä on vielä normaalia pyöreyttä ja turkista johtuvaa pehmeyttä, kun karvanlähdön jälkeen Leevi näyttää aina niin hoikalta. Tai hoikalta ja hoikalta, mutta selvästi hoikemmalta.

Pinnin kanssa yritetään pysyä kuoseissa pitkin ja reippain lenkein ja myös vähän tarkkaillaan mitä suuhun pistetään. Leevi taas toivoisi vaan lisää erinäisiä herkkuja.

Iloista viikonloppua ulkoiluista ja herkuttelusta nautiskellen toivottelee Hoikkis-Pinni ja Laihis-Leevi! :)