Puh! Kädet tärisee vielä äskeisestä epämukavasta sattumasta. Lähdettiin Pinnin kanssa aamulenkille ja eiköhän törmätty heti talon kulmilla niihin Pinniä keväällä raadelleisiin pittbulleihin. ARGH! Oli kyllä sellainen läheltä piti tilanne, että huh huh! Pakko kirjoittaa tästä ikävästä sattumasta heti, jos se saisi rauhoittumaan nopeammin. Pitää tästä lähin unohtaa täysin totutut ulkoilureitit ja kiertää talo AINA toista kautta, muulloinkin kuin pimeällä. Ei ole oikein, että ne ihmiset pitävät muutoin suht turvallista seutua pelon vallassa koirineen. Keväinen tapaus on muutenkin hiipinyt mieleen lähes päivittäin ja saanut pulssin kohoamaan tuhanteen. Piti tässä hyvillä mielin alkaa kirjoittelemaan proseminaaria ja olokin oli tehokas. Nyt saa taas yrittää toipua järkytyksestä ja saas nähdä mistä sitä enää repii voimia mihinkään. No pakko on yrittää. En todellakaan kestä jos jotain ikävää sattuu ennen Irlantiin lähtöä. Sinne menossa on kyllä se hyvä puoli, että ainakin Pinni pääsee kauas niistä hulluista koirista. Tietysti sellaisia voi tulla vastaan muuallakin, mutta ainakaan toistaiseksi moisia ei vanhempien kulmilla ole näkynyt.

Saas nähdä mitä sitten teen, kun palaan. Pelossa en ainakaan jaksa kauaa elää.

Edit. 15.45: Voi sanonko mikä?!?!?!!!!! Tänään on kyllä ollut sitten harvinaisen huono päivä noitten koirien kohtaamisten kanssa. Äsken juuri kävin Pinnin kanssa lenkillä, aamuiset säikytykset vielä tuoreessa muistissa niin taas törmättiin niihin koiriin. Nyt ei onneksi tullut edes rähinää, kun koirat eivät ehtineet huomata toisiaan vaikka lähellä oltiin, kun oli rappuset edessä. Mulla taas hyppäsi sydän kurkkuun ja meinasin jo kaatua, kun äkkiä peräännyin pari askelta, etteivät koirat huomaisi toisiaan. Pinnikin varmasti aisti pelkoni, kun yhtäkkiä tärisen itkua pidätellen. On Pinniä päässyt muutkin koirat joskus 'rökittämään', etenkin silloin, kun Pinni oli nuorempi. Mm. koirapuistossa kävi täysikasvuinen dobermanni keskenkasvuisen Pinnin päälle, kun tämän omistaja heitteli koiralleen palloa puistossa, vaikka siellä oli muita koiria. Mutta eipä se näyttänyt edes puoliksikaan niin pahalta, kuin kaksi pittbullia syyttä Pinnin kimpussa. Eikä minulle jäänyt siitä tosiaankaan mitään dobermannikauhua. Noiden koirien pelkkä ajattelukin sen sijaan saa minussa aikaan jotain posttramaattisia, vai mitä lie oireita, pulssi kiihtyy ja sydän hakkaa. Näkeminen taas näköjään aiheuttaa tämän lisäksi jälkitärinää ja jalat menevät lähes tunnottomiksi. Ei niin yhtään kivaa. Jonkinlaisella raivoenergialla olen onneksi saanut edes jotain tehtyä tänään. Vielä pitäisi jaksaa kirjoitella kylläkin. Onneksi koirat käsittääkseni elävät hetkessä, eivätkä muistele menneitä, vaikka asiasta muistuttavat tapahtumat toki laukaiseekin hetkeksi huonot kokemukset. Ihme, että Pinnin elinaikana vasta tässä alle vuoden sisällä on vasta tapahtunut tällaista, vaikka kyllä ne koirat ovat tossa asuneet ihan Pinnin pentuajoista ja aiemminkin. Toivottavasti ei nyt enää tulisi näitä läheltä piti tilanteita tai pahempia. En vaan jaksa. Kohta alan hermoheikkona hätkähtelemään kaikista äänistä ja koirista mitä jostain kulman takaa tulee.

Yritän pian kirjoitella taas mukavampia kuulumisia, kun niitä kuitenkin enimmäkseen on ja pitääpä ottaa taas lisää kivoja kuviakin.

Leevillä näytti toinen silmä vähän vuotavan normaalia enemmän, mutta tänään näyttää jo paremmalta kuin eilen, jolloin asian huomasin. Joten ehkä se toipunee ilman kummempia toimenpiteitä. Asia seurannassa.