Leevi tuotanoin... halailee Pinniä...

                         59373.jpg

Tässä taloudessa ei paljoa muuta enää tehdäkään kuin tätä... Kerrassaan surkeaa... Leeviltä lähtee puolivuotislahjaksi pallit veks. Näen jo painajaisia sen syyttävästä katseesta. Mutta minkäs teet. Tänään Leevi oli sitten hypännyt Pinnin ainoaan turvapaikkaan, eli sänkyyni. Pinni ei tosiaan saa enää hetken rauhaa.

Pinnin myrkytysepäilystä selvittiin säikähdyksellä. Olen siskon neuvosta syöttänyt Pinnille kuitenkin b-vitamiinia, ettei mahdollinen myrkky pääse vaurioittamaan maksaa.

Eilinen oli kerrassaan loistava päivä Pinnille. Aamupäivällä hilluttiin kaksi tuntia metsässä isän, Millin ja Pinnin kanssa ja Pinni sai etsiä kadonnutta hanskaa useaan otteeseen, jopa puusta ja myös minäkin olin välillä kadoksissa. Iltapäivällä oltiin taas äidin ja siskon kanssa pitkälle lenkillä. Koko homman teki jännittäväksi se, että sisko oli kokoajan islanninhevosen selässä, joka Pinnistä vaikutti kyllä aluksi epäilyttävästi isolta mustalta koiralta.

Tänään olen ollut Puoliverisen prinssin lumoissa, enkä ole niin jaksanut panostaa pitkiin lenkkeihin, kelikin on kurja ja sain kumisaappaista ihottumaa sääriin. Mutta ihan mukavaa meillä on ollut näin sisälläkin.

                 59378.jpg

                 59394.jpg