265306.jpg

PL-uutisia lyhyesti: Pinni sai tänään toisen Cartrophen-pistoksen, vielä kolme jäljellä viikon välein, sitten puolen vuoden päästä uudestaan. Tänään huomasin, että Pinnillä on alkanut juoksut. Pieniä veritippoja olinkin jo löytänyt muutamia päiviä sitten ja Pinni on erityisen innokkaasti haistellut ja merkkaillut, mutta eipä ole mun päässä raksuttanut. Pinnillähän on ne juoksut aina joskus joulukuun tienoilla. Panikoin jo, että alkaako Pinnillä nyt tästä lähin juoksut kaksi kertaa vuodessa, nyt ja sitten joskus joulun aikoihin taas. Niin, millos se joulukuu taas olikaan? Ei siinä ole mitään merkillistä, että talvi yllättää suomalaiset. Eva yllättyy myös keväästä, kesästä ja syksystä. :)

Aamulla annoin Pinnille sapuskat ja hääräilin jotain, yhtäkkiä huomasin Leevin Pinnin vieressä ruokakupilla kun Pinni söi. Pinni kyllä siinä jo lopetteli, mutta kauankohan Leevi siinä vieressä ollut ja liekö maistellut Pinnin sapuskoja?

Joulukuun alussa muutetaan kaikki vanhempien luo pariksi viikoksi Palle-Kaisaa hoitamaan, kun vanhemmat lähtevät Thaimaahan. Vähän ylimääräistä vaivaa tietysti tuottaa Leevin roudaaminen häkkeineen sinne, mutta kokemuksesta tiedän, että helpompaa niinpäin kuin että Palle tulisi vain tänne. Ennen hoitokeikkaa minä pääsen piipahtamaan pikaisesti Tukholmassa erään henkilön kanssa. :)