306323.jpg

"Joulupellet". Kuvauksiin tottumaton Palle ei meinannut millään pysyä paikoillaan, jouduin hieman komentamaan ja sen kyllä huomaa järkyttyneistä ilmeistä. Kyllä nuo kulkusetkin hiukan järkytti, mutta eipä niitä tarvinnut kestää kuin pari minuuttia.

Mutta asiaan: "Tapahtui näinä päivinä, tai oikeastaan yönä, että kävellessäni vessasta sänkyyni huomasin sälekaihtimien välistä omituista valkeutta. Menin ikkunaan ja kyllä; maa oli valkea. Ja niin sydämeni valtasi joulumieli." :) Totta tosiaan, Olarin "keikka" alkaa olla takanapäin, pahin joulustressi myös alkaa hellittämään. Lähes kaikki lahjat on hankittu ja leipomukset leivottu. Tänäkin jouluna päätin, että minähän en stressaile, eihän se ole joulun tarkoitus, enkä tuhlaa omaisuuttani lahjoihin, mutta toisin taas kävi. Oikeastaan saisivatkin alkaa soittelemaan niitä joululauluja kaupoissa jo syyskuussa, että minäkin pysyisin ajantasalla. Tai sitten en, kuitenkaan. :)

                306322.jpg

Hermot ovat pysyneet paremmin hallinnassa sitten viime valitusraapustuksen. Pinni ja Palle ovat saaneet nautiskella pitemmistä ja rauhallisemmista kävelylenkeistä. Itsellenikin se on tehnyt selkeästi vain hyvää. Kiire on huono tekosyy menettää malttinsa viattomille otuksille.

               306368.jpg

               306370.jpg

"Meni sitten tämmöset naurettavat narrikaulurit pukemaan meille tuo hermoheikko emäntä..."

Pinni, Leevi ja Palle tahtovat toivottaa Rauhaisaa ja Kiireetöntä Joulua ihan kaikille luomakunnan eliöille! Ja minä en voi tietenkään muuta kuin yhtyä moiseen hienoon toivotukseen. <:)

Leevi tahtoo toivottaa myös Oikein Lekoisia Jouluja kaikille maailman pupuille!

             

              306325.jpg

             306320.jpg

"Hei siis, mä sanoin lekoisia..."