Tänään ei ole oikeastaan eläimistä mitään erikoista kerrottavaa. Pinni-Eloise oli tosin erityisen liikuttava eilen aamulla, kun se nukkui pommiin; olin jo tehnyt juustovoileivät eikä Pinni ehtinyt kyttäämään "vahingossa" lattialle tippuvaa juustopalaa. Sitten ollessani tässä koneella Pinni-Eloise kuului kömpivän sängyn alta hitaasti, käännyin kattomaan ja Pinni-Eloise tuli väsyneen näköisenä olohuoneeseen, mutta possun oli kuitenkin ottanut mukaan, varmuuden vuoksi. Se oli vaan niin liikuttava siinä unisena possu suussa, että siitä riitti mulle hupia pitkälle työpäivään.

Leevi-Levander voi myös hyvin. Yhtenä päivänä viikolla rynnisti taas rappukäytävään, kun olin töihin lähdössä. Onneksi portaisiin ei uskalla lähteä, vielä, ja onhan ne aika epämukavan liukkaatkin.

Oikeastaan mulle tuli semmonen juttu mieleen tässä aamulla, kun on tylsä sunnuntai ja ulkonakin on ollut melko synkkää vähän aikaa, jotta tässähän voisi ihmismieli herkästi masentua. Mutta sitten yritettyäni hetken olla synkkänä tajusinkin, etten olekaan yhtään masentunut. Ihanaa istuskella tässä ja ryystää kahvia Pinni-Eloise ja Leevi jaloissa torkkuen. Ihanaa, että tiedossa on vapaapäivä, eikä mitään tärkeää toimitettavaa. Voitaisiin Pinnin kanssa taas retkeillä jonnekin ei niin tuttuun paikkaan. Voidaan nukkua pitkät päikkärit, voin lukea jotain hyvää satu/fantasiakirjaa ja juoda kaakaota. Voin sytytellä kynttilöitä. Voisin käydä ostamassa pinaattilettuja ja puolukkahilloa. Ehkäpä en saa aikaiseksi paljoa mitään noista, tosin päikkärit tuskin tuottaa ongelmia, mutta ainakin on se mahdollisuus. Mietityttää miksi nykyään niin monet ovat masentuneita? Tai tuntuu ainakin siltä. Mikä siihen vaikuttaa? Onko se vaan joku kemiallinen epätasapainotila aivoissa, mihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa ja joka voi iskeä kehen vaan? Voiko siitä ikinä parantua kokonaan? Mistä tietää milloin ihminen on todella sairastunut/sairastumassa masennukseen ja mikä on vain luonnollista alakuloa ja ihmisen oman persoonallisuuden ilmentymää?

Hmm.. Toinen juttu mitä olen tässä miettinyt on semmoinen, että onkohan minäkeskeisyys mennyt jo hiukan överiksi tässä maailmassa? Onhan se kieltämättä tärkeää kuunnella itseään ja tehdä asioita mistä pitää jne., mutta voiko kukaan olla todella onnellinen vain ajattelemalla itseään? Ajatteleehan siinäkin tietysti itseään, kun miettii mikä tekee onnelliseksi ylipäätään. Itse olen huomannut olevani onnellisin silloin, kun läheiset, eläimet ja ihmiset tuntuu tyytyväisiltä ainakin kutakuinkin. Ihminen on kyllä hassu olio, psyykkisfyysinen kokonaisuus, kaikki tuntuu nyt ihan hyvältä kun on unta sopivasti kaalissa ja ilmeisen tervekin vielä. Kaikki tuntuu olevan suht mallillaan. Sitten taas kun jotain vastoinkäymisiä tulee, niin bonuksena saa vielä kaiken maailman krempat ja vaivat, jotka taas tekevät mielen vielä surkeammaksi.

Hassu, hassumpi, hassuin on tämä ihmisen elämä. Mutta kanit, ne vasta merkillisiä ovat!